Elämme markkinoinnin kuten monen muunkin aihealueen piirissä korostetun epävarmuuden aikaa. Maailma on täynnä kaaosta, sattumaa ja muutosta ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Moni markkinointipäättäjä ja organisaatio miettii tällä hetkellä kuumeisesti, kuinka pysyä mukana muutoksessa.
Tulevaisuuden ennustaminen on aina ollut haastavaa. Koskaan se ei kuitenkaan ole ollut yhdentekevää. Business-maailmassa erilaisten mahdollisten tulevaisuuskuvien hahmottaminen on tapa ennakoida toimintakentän muutoksia.
Tulevaisuutta ennakoivat yritykset myös menestyvät. Ehkä kuluneina, mutta aina yhtä vaikuttavina esimerkkeinä muuntaumiskyvystä voidaan nostaan Applen uusi tuleminen Steve Jobsin aikakaudella, Netxflixin siirtyminen suoratoistomaailmaan ja kotimaan kentiltä Nesteen siirtyminen kohti uusiutuvia energialähteitä. Tarinoita on monia. Yhdistävänä tekijänä on organisaatioiden kyky muovautua muutoksen kourissa.
Listasin alle ajassamme korostuneita markkinoinnin trendejä näin vuoden 2022 käynnistyessä. Riisukaa haarniskat ja asettakaa lukulasit. Tässä tulevat Markkinoinnin trendit vuodelle 2022.
Ajatusjohtajuudesta kilpailuetua
Ajatusjohtajuudesta ollaan kohkattu markkinoinnin piireissä jo tovi. Epävarmuuden ajassa johtajuus ja auktoriteetin tarve korostuu. Näin on käynyt myös ajatusjohtajuudelle liiketoiminnan kontekstissa.
Vanhassa virressä – tarina myy paremmin kuin tuote – on ajatusjohtajuuden ydin. Visiot ja arvot tarvitsevat jonkun, joka rakentaa niiden ympärille tarinaa, ajatusjohtajuutta ja luottamusta. Kuluttajat etsivät vastauksia ja suunnannäyttäjiä. He etsivät tarinoita.
Tommy Tabermannin sanoin ”Ihminen tarvitsee ihmistä”. Ihmiset seuraavat mieluummin ihmisiä kuin yrityksiä. Ajatusjohtajia halutaan seurata, koska uskotaan, että heillä on näkemystä ja osaamista.
Liiketoimintaan liitettynä ajatusjohtajuus on keino saavuttaa kilpailuetua. Markkinoinnin kontekstissa ajatusjohtajuuden hyötyjä ovat esimerkiksi inbound-liidimäärien kasvu, korkeammat kaupanpäätösprosentit, parantunut asiakasuskollisuus, lisääntynyt ansaittu medianäkyvyys ja houkuttelevampi työnantajamielikuva.
Vastuullisuus – kaikkihan siitä puhuu
Vastuullisuudesta on puhuttu jo pitkään. Yrityksiltä ja brändeiltä odotetaan entistä enemmän kannanottoa yhteiskunnallisiin aiheisiin. Markkinoiden toimintaan vaikuttavana ajurina sen rooli on koko ajan kasvanut. Vuonna 2022 vastuullisuutta ei yksinkertaisesti voi enää ohittaa.
Sanoman tekemän tutkimuksen (Koronan vaikutukset suomalaiseen kuluttajaan, 2020) mukaan 70 % suomalaisista kuluttajista pitää vastuullisuutta tärkeänä omissa arjen päätöksissä ja valinnoissa. 40 % kertoo vähentävänsä tietoisesti oman kuluttamisen määrää ja 21 % kertoo vastuullisuuden vaikuttavan ostopäätöksiin.
Hyvä esimerkki vastuullisuusteeman noususta on myös yhä näkyvämpi kritiikki. Muun muassa ympäristöjärjestö, Greenpeacen kesän 2021 lopussa toteuttama tempaus fossiilimainonnan kieltämisestä herätti laajaa keskustelua. Enää ei siis puhuta marginaali-ilmiöstä vaan vastuullisuusteema on osa yhä isomman kuluttajajoukon arkea.
Vastuullisuuteen liittyen on kuitenkin pakko todeta se, että vaikka markkinoinnissa nostetaan esiin yritysten vastuullisuustekoja ja -näkökulmia niin todellinen vastuullinen liiketoiminta on omalta osaltaan aika myyttinen ilmiö. Todellinen vastuullisuus liiketoiminnan lähtökohtana toteutuu vain aniharvoissa yhtiöissä. Kannattaa siis aina miettiä, miten ja kuinka paljon aihetta kannattaa omaan viestintään nostaa.
Ostopolun sähköistyminen
Yksi selkeimmistä pandemia-ajan vaikutuksista on tapahtunut asiakkaan ostopolulla. Ostoprosessi on monin paikoin siirtynyt entistä vahvemmin verkkoon. Paikoin kehityksessä hypättiin useampi pykälä kerralla. Varmaa on myös se, että paluuta vanhaan ei ole. Katse kannattaa siis jatkossakin pitää edessäpäin siintävässä horisontissa.
Tärkein vinkki digitalisoitumiseen liittyen piilee asiakaslähtöisyydessä. Olipa kehitys kuinka nopeaa tahansa, on tärkeää muistaa kuunnella asiakasta. Valitettavan usein edelleen esimerkiksi verkkokauppoja lähdetään toteuttamaan puhtaasti tekniikka edellä.
Digitalisoitumisen ja tätä kautta asiakkaan ja yrityksen välisten potentiaalisten kohtaamispisteiden määrän kasvaminen avaa paljon erilaisia mahdollisuuksia asiakaskokemuksen kehittämiseen. Ne toimijat, jotka tunnistavat asiakkaittensa uudet ostopolut ja ratkaisevat heidän erilaiset tiedonhaun, tekemisen haun, liikkumisen ja ostamisen hetket parhaiten ovat vahvoilla.
Konkretian tasolla ostoprosessin siirtyminen verkkoon tarkoittaa monille palveluiden uudelleenmuotoilua. Verkkotekemisessä korostuvat esimerkiksi sellaiset seikat kuin datamassojen analysointi, automaatiot, reaaliaikaisuus, monikanavaiset sisällöt, kanavavalinta, dynaaminen budjetointi jne. Tältä pohjalta voi hyvin todeta, että markkinoinnin tekijöiltä vaaditaan vuonna 2022 entistäkin enemmän.
Aito asiakaskeskeisyys
Asiakaskeskeisyys on aihe, jonka kuullessa tuntuu kuin siitä olisi puhuttu iät ja ajat. Ja näin varmasti onkin. Haluan kuitenkin nostaa aiheen myös tämän vuoden trendien listalle, koska asiakkaiden tunteminen ja heistä käsin oman toiminnan rakentaminen on aihe, jonka ei tulisi koskaan mennä pois muodista.
Digitalisoitumisen myötä asiakkaiden kohtaaminen muuttuu, ja informaation ja mahdollisuuksien määrän kasvaessa valta siirtyy entistä enemmän ostajalle, asiakkaalle. Mikä on asiakkaan ostopolku, miten asiakkaan kokemukset muotoutuvat verkossa, mitkä tekijät näihin vaikuttavat ja miten asiakaskokemusta mitataan ostopolun eri vaiheissa? Muun muassa nämä kysymykset ovat niitä, joita jokaisen yrityksen tulisi nyt pohtia.
Kuten hyvin tiedämme, ainutlaatuinen asiakaskokemus auttaa erottumaan kilpailijoista. Aineellisia kilpailuetuja voi kopioida, mutta asiakaskokemus ei ole monistettavissa. Tyytyväinen asiakas palaa huomattavan todennäköisesti takaisin ja digimaailmassa sana leviää entistä nopeammin. Näitä faktoja vasten voittavaan asiakaskokemukseen kannattaa siis pyrkiä jatkossakin, mutta kuten Elastinenkin kappaleessaan kirjoitti: “Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii”.
Enemmän on enemmän
Jos jaksoit tänne asti, olet toivottavasti piirun verran valmiimpi tulevaan. Markkinoinnin jatkuvasti laajentuvassa kentässä ajankohtaisia teemoja riittää vaikka romaaniksi asti. Tässä edellisten lisäksi muutama muu ajankohtainen puheenaihe kahvipöytään:
- Viimeistenkin siilojen purkaminen markkinoinnin ja myynnin väliltä – nyt on viimeinen hetki yhteiselle köydenvedolle. Sähköisellä ostopolulla käyty matka on vähintään yhtä tärkeä kuin myyjän tekemä lopullinen kaupan päättäminen.
- Kanavavalinnan vaikeus – alati laajenevassa toimintakentässä tarvitaan jatkuvaa testausta ja priorisointitaitoja.
- Vaikuttajamarkkinoinnista tehokasta – alati kasvava vaikuttajamäärä aiheuttaa monelle harmaita hiuksia.
- Videon ja audion kasvulle ei näy loppua – kuva ei enää riitä, vaikka se kertoisi miljoona sanaa.