Markkinointitoimiston hinnoittelumalli ratkaisee kaksi asiaa, jotka jäävät tarjouksen loppusumman ulkopuolelle: kuinka paljon toimistolla on liikkumavaraa kokeilla ja kuka kantaa riskin, kun jokin kanava ei tuota. Siksi kahden saman hintaisen tarjouksen takana voi olla hyvin erilainen kuukausi. Hinnoittelemme jatkuvan markkinoinnin kiinteällä kuukausihinnalla. Isommissa kumppanuuksissa siirrymme usein tulospohjaiseen malliin tai välimalliin, kun olemme oppineet tuntemaan toisemme ja seuranta toimii.
Mistä markkinointitoimiston hinta muodostuu?
Lähdemme hinnoittelussa aina liikkeelle siitä, mitä asiakas haluaa saavuttaa. Laskemme tavoitteen pohjalta, kuinka paljon työtä ja muuta markkinointi-investointia sen saavuttaminen vaatii, ja muutamme työn arvioksi työpäivistä kuukautta kohti.
Ensimmäisille kuukausille teemme parhaan arvion, jotta pääsemme töihin ja opimme tuntemaan yrityksenne ja kanavienne todellisen tuoton. Kun dataa on kertynyt, päivitämme sopimuksen vastaamaan sitä, mitä tavoite oikeasti vaatii, ja käymme paketin koon läpi yhdessä kvartaaleittain. Hinta pysyy budjetoitavana.
Mediabudjetti on erillinen osa investointia. Mainosalustat veloittavat mediakulut suoraan teidän maksukortiltanne, ja mainostilit ja analytiikka ovat aina teidän nimissänne. Näette koko ajan, paljonko rahaa menee mediaan ja paljonko työhön. Mediabudjetin mitoittamisesta kerromme tarkemmin toisessa artikkelissa. Millainen on hyvä markkinointibudjetti? →
Mitä tuntihinta kertoo?
Tuntihintamme on lähtökohtaisesti 120 euroa. Tärkeämpi kysymys on se, mitä yhdellä tunnilla saa. Siihen vaikuttavat tekijän kokemus ja se, kuinka paljon toistosta hoidamme automaatiolla ja tekoälyllä. Kokenut tekijä tietää jo ennen ensimmäistä kampanjaa, mitä kannattaa kokeilla ja mihin aikaa ei kannata käyttää.
Esimerkki näyttää eron. Kahdella yrityksellä on sama 5 000 euron kuukausittainen mediabudjetti ja 20 tunnin työmäärä. Ensimmäinen ostaa työn 60 euron tuntihinnalla, jolloin investointi on 6 200 euroa kuukaudessa, ja markkinointi tuottaa myyntiä kaksinkertaisesti eli 12 400 euroa. Toinen maksaa tunnista 120 euroa, investoi 7 400 euroa ja saa myyntiä viisinkertaisesti eli 37 000 euroa.
Laskemme markkinoinnin tuoton myyntikatteesta, koska vasta kate kertoo, mitä kaupasta jää käteen. Jos myyntikate on esimerkissä 40 prosenttia, halvemmalla tuntihinnalla ostettu markkinointi tuottaa 4 960 euroa katetta 6 200 euron investoinnille ja tekee tappiota. Kalliimmalla tuntihinnalla ostettu tuottaa 14 800 euroa katetta 7 400 euron investoinnille. Luvut ovat esimerkkejä, ja valitsimme ne näyttämään, että tuoton kerroin painaa laskelmassa enemmän kuin tunnin hinta.
Pyörävarikon kanssa digimainonnan tuotto oli vuonna 2024 19-kertainen (lähde: Cycle Group Oy:n myynti- ja markkinointidata). Kumppanuus kesti 2023-2025, ja sen aikana Pyörävarikon liikevaihto kasvoi 5,9 miljoonasta eurosta (2022) 19,7 miljoonaan euroon (2024). Kasvuun vaikuttivat myös yrittäjien panostukset valikoimaan, huoltopalveluun ja asiakaskokemukseen. Lue Pyörävarikon tarina →
Neljä hinnoittelumallia rinnakkain
| Malli | Mitä ostatte | Kuka kantaa riskin | Sopii |
|---|---|---|---|
| Tunti- tai kanavakohtainen hinta | Sovitun työmäärän | Asiakas | Rajattu projekti tai yksittäinen kanava |
| Kiinteä kuukausihinta | Tavoitteeseen mitoitetun tiimin | Jaettu | Jatkuva markkinointi |
| Tulospohjainen hinta | Sovitun tuloksen | Toimisto | Läpinäkyvä seuranta ja vakiintunut kumppanuus |
| Kiinteä pohja ja tulosbonus | Tiimin ja osuuden ylityksestä | Jaettu | Strateginen kumppanuus |
Tuntilaskutus ja kanavakohtainen hinta
Tunteihin tai kanavaan sidottu hinta toimii, kun työ on rajattu ja lopputulos on tiedossa etukäteen, esimerkiksi verkkosivuprojektissa tai yksittäisen kanavan hoidossa. Jatkuvassa markkinoinnissa sama malli rajaa tekemisen usein sovittuun minimitasoon. Toimisto tekee sen, mistä on sovittu, eikä uskalla kokeilla uutta kanavaa tai viestiä, koska jokainen ylimääräinen tunti on perusteltava erikseen. Raportissa näkyvät käytetyt tunnit, ja kysymys siitä, tuottiko kuukausi kauppaa, jää teidän selvitettäväksenne.
Kiinteä kuukausihinta
Kiinteä kuukausihinta antaa meille tilaa kokeilla reippaasti. Kun testaamme jonakin kuukautena uutta kanavaa tai rakennamme kampanjan, joka vie tavallista enemmän aikaa, tasaamme tunnit seuraavien kuukausien aikana. Laskunne pysyy samana, ja me teemme sen, mikä tavoitteen kannalta on järkevintä juuri nyt.
Markkinointitiimin paketit ovat Digitiimi 2 700 euroa kuukaudessa ja Kasvutiimi 5 600 euroa kuukaudessa, ja Täyden ulkoistuksen hinnoittelemme aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Digitiimi sisältää tärkeimpien digimarkkinointikanavien toteutuksen, useimmiten Google Ads- ja Meta-mainonnan kokonaan, ja Kasvutiimiin kuuluu lisäksi nimetty markkinointipäällikkö. Useimmat asiakkuutemme alkavat Digitiimillä. Markkinointitiimi →
Kiinteä hinta yksinään palkitsee toimistoa samalla tavalla tavallisesta ja poikkeuksellisesta kuukaudesta. Strategisissa kumppanuuksissa yhdistämme sen siksi tulosbonukseen.
Tulospohjainen hinnoittelu
Meiltä on pyydetty puhdasta tulospohjaista hinnoittelua, ja olemme siihen valmiita. Isommissa kumppanuuksissa malli vaatii kuitenkin paljon työtä, koska molempien osapuolten on nähtävä samat luvut liideistä kauppoihin ja pystyttävä jäljittämään, mikä tulos syntyi markkinoinnin ansiosta.
Aloitamme kumppanuuden usein kuuden kuukauden kiinteällä jaksolla. Sen aikana rakennamme seurannan kuntoon ja opimme tuntemaan toisemme, ja sen jälkeen siirrymme tulospohjaiseen malliin tai välimalliin. Kumppanuus vaatii läpinäkyvyyttä molemmilta, koska emme saa aikaan onnistunutta tekemistä, jos olemme pimennossa.
Kiinteä pohja ja tulosbonus
Strategisissa kumppanuuksissa suosimme mallia, jossa kiinteän kuukausihinnan päälle sovitaan tulosbonus. Kiinteä pohja varmistaa, että pystymme tekemään pitkäjänteistä työtä, kuten hakukoneoptimointia ja brändiä, joiden tuotto näkyy vasta kuukausien päästä.
Sovimme yhdessä mittarin, esimerkiksi markkinoinnin tuottaman liikevaihdon tai liidimäärän, sekä bonusrajan. Kun raja ylittyy, saamme sovitun osuuden ylityksestä, ja kun tulosta ei synny, asiakas maksaa pelkän kiinteän osan. Bonus perustuu yhteiseen dataan, tyypillisesti CRM:n ja analytiikan lukuihin, joten malli toimii parhaiten silloin, kun mittaaminen on kunnossa ja kumppanuus on kestänyt vähintään 3-6 kuukautta.
Mitä projektit ja yksittäiset palvelut maksavat?
Kertaluonteiset projektit hinnoittelemme kiinteällä projektihinnalla, joka perustuu samaan työpäiväarvioon kuin jatkuva markkinointi. Kevyt markkinointisuunnitelma maksaa 2 900 euroa, ja laajempi markkinointistrategia ja -suunnitelma maksaa 5 900 euroa ja valmistuu 4-6 viikossa. Brändistrategia maksaa samoin 5 900 euroa ja vie 4-8 viikkoa, ja brändi-identiteetti alkaa 5 000 eurosta ja valmistuu noin 2-4 viikossa.
Yksittäisen kanavan hallinnointi alkaa 900 eurosta kuukaudessa kanavaa kohti, oli kyse Google Adsista, hakukoneoptimoinnista tai somemainonnasta, ja sisällöntuotanto sekä markkinoinnin automaation käyttöönotto alkavat noin 900 eurosta. Hallinnoinnin hinta seuraa kampanjoiden määrää. Mediabudjetin kasvattaminen ei siksi sellaisenaan nosta työn hintaa.
Kuinka sitova sopimus on?
Sopimuksemme irtisanomisaika on kaksi kuukautta, joten sitoudutte käytännössä kvartaali kerrallaan. Pakettia voi skaalata ylös ja alas myös irtisanomisajan sisällä, mikä on ulkoisen kumppanin selvä etu oman rekrytoinnin rinnalla. Kun sesonki tai lanseeraus vaatii enemmän tekijöitä, kasvatamme pakettia ja hiljaisempana kautena kevennämme sitä. Oman markkinoijan ja ulkoistetun tiimin kustannuksia vertaamme tarkemmin toisessa artikkelissa. Markkinoinnin ulkoistaminen →
Miten vertailette tarjouksia?
Kysykää ensin, mihin hinta perustuu. Jos vastaus on tuntimäärä, ostatte aikaa, ja jos toimisto laskee hinnan teidän tavoitteestanne ja kertoo, miten arviota päivitetään, ostatte tavoitteeseen mitoitettua työtä. Seuraavaksi kysykää, mitä toimisto raportoi. Tuntiraportti kertoo toimiston ajankäytöstä, kun taas liidit, kaupat ja myyntikatteesta laskettu tuotto kertovat, toimiiko investointinne.
Kolmanneksi selvittäkää, kuka vastaa kokonaisuudesta. Meillä sama asiakaspäällikkö vastaa asiakkuudesta myyntitapaamisesta toteutukseen asti, ja nykyisten asiakkaidemme kanssa voitte aina sopia referenssipuhelun. Lue lisää: Miten valita markkinointikumppani? →
Hyvä lähtökohta hintakeskusteluun on tavoitteenne euroina ja nykyisen markkinointinne luvut. Kun ne ovat pöydällä, voimme laskea, paljonko työtä tavoite vaatii, ja mitoittaa tarjouksen teidän tilanteeseenne.
Usein kysyttyä markkinointitoimiston hinnoittelusta
Mitä markkinointitoimiston palvelut sisältävät?
Palvelumme jakautuvat viiteen osaamisalueeseen: Markkinointitiimi, Strategia, Brändi & identiteetti, Verkkopalvelut sekä AI & Data. Jatkuvassa kumppanuudessa Markkinointitiimi kokoaa näistä tarvittavat osaajat saman sopimuksen alle. Palvelut →
Mitä markkinoinnin kuukausihinta sisältää?
Kuukausihinta kattaa sovitun työn ja sen raportoinnin, ja työstä vastaa Markkinointitiimi, jossa on 5-7 osaajaa eri osa-alueilta. Strategi tapaa teidät kvartaaleittain.
Kuinka nopeasti työ käynnistyy ja milloin tulokset näkyvät?
Käynnistämme kumppanuuden 2-4 viikossa sopimuksesta. Ensimmäiset tulokset näkyvät 1-3 kuukaudessa, ja myynnin kasvu ja markkinaosuuden kasvattaminen vaativat 6-12 kuukautta.
