Yhden miehen yrityksestä Suomen tunnetuimmaksi puhelinhuoltoketjuksi

iTapsan tarina on kehittynyt muutamassa vuodessa yhden miehen harrastuksesta Suomen tunnetuimmaksi takuun ulkopuoliseksi mobiililaitteiden huoltoketjuksi.

Kesällä 2018 iTapsa otti harppauksen eteenpäin erikoistumalla myös käytettyjen puhelimien ostoon ja myyntiin. Aluevaltaus käytettyjen puhelimien markkinoilla on avannut yritykselle uusia kehitys- ja laajennusmahdollisuuksia.


Lähtötilanne

iTapsan toiminta käynnistyi yhden miehen toimesta vuonna 2012. Alussa odotukset eivät olleet suuret, mutta kuinka kävikään? Ensimmäisenä vuonna liikevaihto ja -voitto ylittivät reippaasti odotukset. Selvää oli, että potentiaalia liiketoiminnan kasvattamiselle löytyi. Heti alkuvaiheilla mukaan tarvittiin ketterä markkinointitoimisto, jonka avulla kasvu olisi mahdollista. iTapsalla oli selkeä visio rakentaa hauska ja uniikki brändi, joka painuu kaikkien kuluttajien mieleen.

Ratkaisut ja toteutus

WDS on ollut alusta saakka mukana markkinoinnin strategisena kumppanina kasvattaen brändin tunnettuutta digimarkkinoilla. Kasvun yhtenä ratkaisevana tekijänä on ollut potentiaalisten asiakkaiden tunnistaminen ostopolun eri vaiheilla, jolloin mainontaa on pystytty kohdentamaan oikea-aikaisesti eri vaiheissa oleville. Tarkasti kohdennetulla ja laadukkaalla mainonnalla WDS on onnistunut alentamaan mainosten klikkihintaa (CPC) huomattavasti, jolloin markkinointia on pystytty toteuttamaan erittäin kustannustehokkaasti.

Matkan varrella WDS on tehnyt iTapsalle mainontaa sekä digissä että offline-kanavissa. WDS on uusinut iTapsan verkkosivut sekä tehnyt sosiaalisen median markkinointia Facebookissa, Instagramissa, Snapchatissa, Twitterissä sekä printtimainoksia ja ulkomainoskampanjoita. Mainoskampanjoillaan iTapsa on ollut nopeasti mukana reagoimassa ajankohtaisiin ilmiöihin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin. Huumorilla puhutteleva rento tyyli on ollut läsnä kampanjoissa alusta alkaen ja on onnistunut luomaan säpinää kohderyhmissään.

Tulokset

”Konkreettisin hyöty – ovipumppu laulaa eli asiakkaita tulee liikkeisiin. Jos mainonta ei toimi, sitten ei myöskään kauppa käy.”

Niklas Koponen, toimitusjohtaja

Kiinnostuitko kuulemaan lisää? Laita meille viestiä!

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä

Tarvitsetko apua yrityksenne markkinoinnin tehostamiseen? Etsitkö uutta toimistokumppania, jonka kanssa haetaan parempia tuloksia? Ota yhteyttä, vastaamme tuota pikaa.